Muinaisuus kiinnostaa 3: Savitauluja ja kivikuvia

Niniven, Assurin ja Kalahin kaupungit katosivat hiekan alle jo 2 500 vuotta sitten, mutta assyrialainen insinööritaito ei hävinnyt. Arkhimedeen ruuvi, jota käytetään veden nostamiseen, sai ehkä innoituksensa assyrialaisten keksinnöstä. Stephanie Dalley on esittänyt ajatuksen, että Niniven monikerroksisiin puutarhoihin nostettiin vettä valtavien pyörivien ruuvien avulla. Kenties legenda Babylonin riippuvista puutarhoista perustuu vesiruuveilla kasteltuihin viheralueisiin.

Keskustelua on herättänyt myös Kalahin raunioista löytynyt Nimrudin linssi, jonka käyttötarkoitusta on yritetty selittää eri tavoilla. Jotkut arvelevat, että lasista tehtyä linssiä käytettiin suurennuslasina pikkutarkoissa kaiverrustöissä. Toisten mukaan se oli osa suurempaa teleskooppia. On pakko myöntää, että ajatus assyrialaisista tutkimassa kaukoputkella tähtitaivasta yli kaksi vuosituhatta ennen Galileo Galileita on huikea mielikuva, joskin ehkä epäuskottava.

Kuningas Assurbanipal kokosi valtakuntansa viisauden Niniven kirjastoihin 600-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Niniven raunioista on löytynyt tuhansia savitauluja: kirjeitä, kertomuksia, ennustuksia, ylistyslauluja, lakeja ja kauppakirjoja. Savitauluissa välittyy eteenpäin myös assyrialaisten tietämys lääketieteestä, tähtitieteestä ja matematiikasta. Muinainen sivistys oli häkellyttävän laaja, vaikka vain pieni osa väestöstä pääsi nauttimaan siitä ja kehittämään sitä eteenpäin.

Pian Assurbanipalin kuoleman jälkeen Assyrian entiset alamaiset kääntyivät herrojaan vastaan. Mahtavat kaupungit hävitettiin tyystin, ja muistot suuresta valtakunnasta hämärtyivät vuosisatojen saatossa.

Kaupungit löytyivät uudestaan vasta 1800-luvulla, kun britit alkoivat kaivella Irakin rauniokumpuja. Britit ja muut eurooppalaiset ryöstivät mittaamattoman arvokkaat muinaisaarteet ja veivät ne museoihinsa. Siellä niitä voi edelleen käydä ihailemassa, Lontoossa, Pariisissa, Roomassa ja Berliinissä. Aika on rapistanut muinaisen Assyrian patsaita ja kohokuvia ja kuluttanut värit pois, mutta ne ovat silti oman aikansa veisto- ja kuvataiteen ihmeitä.

Assyrialainen taide on hämmästyttävän elävää verrattuna mihin tahansa saman aikakauden taiteeseen. Erityisesti seinäreliefit eli seiniin kaiverretut kohokuvat vangitsevat katseen. Reliefien aiheet ovat usein raakoja kuvauksia sotaretkistä, mutta joukosta löytyy myös herkkiä kuvia luonnosta, eläimistä ja iloista elämää viettävistä ihmisistä. Niissäkin kuvissa, joissa viholliset polvistuvat valloittajien jalkojen juureen tai leijona saa metsästäjän nuolen selkäänsä, taiteilijan käsi näyttää ikään kuin säälineen sorrettua ja antaneen tälle ripauksen sielua. Ehkä taiteilija on jopa ollut alistetun puolella mutta jättänyt mielipiteensä vain hienovaraiseksi vihjaukseksi reliefin kiveen. Kenties haavoittuneissa leijonissa, jotka tekevät kuolemaa Assurbanipalin palatsin seinillä, näkyy jo aavistus lähestyvästä tuhosta.

leijona

Eurooppalaisten ryöstöretkestä Irakin rauniokummuille koitui jotain hyvääkin. Kun Isis-järjestö alkoi joitakin vuosia sitten riehua Irakin ja Syyrian alueella, se tuhosi ihmiselämien lisäksi myös historiallisia muistomerkkejä. Ne muinaisjäännökset, jotka oli viety Eurooppaan, olivat paremmassa turvassa kuin Niniven rauniot Mosulissa tai Palmyran kaupunki Syyriassa.

Irakista tuoduilla ja siellä yhä olevilla muinaismuistoilla on suuri merkitys. Savitaulut ja kivikuvat ovat osa alueen yhteistä historiaa ja koko ihmiskunnan kulttuuriperintöä. Ne tarjoavat mahdollisuuden kansojen väliseen keskusteluun. Menneisyyden vaaliminen ja sen ymmärtäminen auttavat ymmärtämään paitsi nykyhetkeä ja tulevaisuutta, myös kanssaihmistä ja hänen kokemustaan maailmasta.

 

Artikkelikuva: Gaselleja (British Museumissa)

Kakkoskuva: Haavoittunut leijona (niin ikään British Museumissa)

 

 

Muinaisuus kiinnostaa 2: Sankaritaruja ja synkkiä käänteitä

Kiinnostukseni muinaista Lähi-itää kohtaan juontuu niin kaukaa lapsuudestani, etten täysin hahmota kaikkia sen syitä. Jossain vaiheessa huomasin, että rautakautinen Assyria on kiehtova arvoitus: samaan aikaan sekä tieteen ja taiteen tyyssija että sotapropagandan, imperialismin ja ankaran kurin kyllästämä pakkoyhteiskunta. Vaikka sen lait, säännöt ja tavat ovat nykypäivän ihmiselle lähes käsittämättömiä, niissä piilee länsimaisen ajattelumaailman siemen. Assyrian vaikutus ja yhtäläisyydet nykyaikaan ovat pintaa syvemmällä.

Yksi selvimmistä assyrialaisilta periytyneistä vaikutteista ovat myytit, varhaiset sankaritarinat joihin myöhempi kertomusperinne pohjautuu. Gilgameš-eepoksessa kuvataan, kuinka vedenpaisumus peittää maan ja vain Utnapištim-niminen mies perheineen ja tovereineen selviytyy suuressa laivassa. Taru muistuttaa Raamatun kertomusta Nooan arkista. Useissa muissakin Raamatun tarinoissa, kuten Jobin kirjassa, näkyy heijastuksia assyrialaisten ja babylonialaisten myyteistä.

Gilgameš-eepos rikkoo varhaisempien sankaritarujen kaavaa. Kuningas Gilgameš ei voimistaan huolimatta ole hyvä sankari vaan hirmuhallitsija, ja hänen täytyy käydä läpi monta koetusta ennen kuin hän voi hallita viisaasti. Kaikkine kokemuksineenkaan hän ei tyydy jumalten tuomioon vaan lähtee Utnapištimin luo selvittääkseen ikuisen elämän salaisuuden. Juomanlaskijatar Siduri moittii Gilgamešia tämän ponnisteluista:

”Gilgameš, mihinkä juokset?
Elämää, jota etsit, et löytävä ole.
Kun jumalat ihmiset loivat,
Osaksi ihmisten kuoleman soivat,
Ottivat itselleen käteensä elämän.”

(Gilgameš: Maailman vanhin sankaritaru, suomentanut Armas Salonen, WSOY 1980.)

gilgamesh

Mitä pitemmälle assyrialais-babylonialainen sivistys kehittyi, sitä pessimistisempiä sävyjä kertomukset saivat. Vanhoille yleville tarinoille naurettiin, ja synkät käänteet estivät sankareita saavuttamasta haluamaansa. Erran ja Išumin runoelmassa jopa sotapropaganda käännetään päälaelleen. Sota ei enää olekaan ihailtavaa ja kunniakasta vaan aiheuttaa turhaa kärsimystä viattomille ihmisille.

Assyriasta jäi jälkeen muutakin kuin tarinoita. Päivityksen viimeisessä, kolmannessa osassa kerron assyrialaisten tieteestä ja taiteesta.

 

Kuva: Gilgameš rutistaa leijonaa rintaansa vasten (Louvren museossa)

 

 

Muinaisuus kiinnostaa

Elokuvateollisuus rakastaa antiikin Kreikkaa. Brad Pitt seikkailee Akhilleuksena, Colin Farrell heiluttelee vaaleita kutrejaan Aleksanteri Suurena ja Gerard Butler ärjyy persialaiset maanrakoon Spartan Leonidaana. Miehiset sankaritarut heräävät eloon, kun Henry Cavill ammuskelee taikajousella, Sam Worthington taistelee Medusaa vastaan ja Dwayne The Rock Johnson pullistelee lihaksiaan sotajoukkojen edessä.Herakles.jpg

Kirjakustantamojättiläiset ovat iskeneet silmänsä antiikin Rooman vaiheisiin, erityisesti tasavallan viimeisiin vuosiin. Niin Conn Iggulden (HarperCollinsin tallissa) kuin vastikään edesmennyt Colleen McCullough (muun muassa Simon & Schusterilla) ovat kirjoittaneet Rooman tasavallan romahduksesta. Myös moni muu kustantamo ja kirjailija on kääntänyt katseensa myöhäisantiikin tarinoihin.

On helppo ymmärtää, miksi antiikin suurvallat ovat suosittuja kirjojen ja elokuvien aiheita. Länsimainen kulttuuri on rakennettu kreikkalaisten ja roomalaisten laskemalle perustalle. Yhtymäkohtia nykyaikaan löytyy vaikka millä mitalla, ja niiden löytäminen on palkitsevaa niin lukijalle kuin kirjoittajalle. Monet länsikulttuurin piirteet muistuttavat Rooman tasavallan lopunaikaa: superrikkaiden valta kasvaa, demokraattiset instituutiot horjuvat ja vahvat populistiset johtajat keräävät suosiota.

Miksi sitten kirjoitan Assyriasta enkä vaikkapa Kreikasta tai Roomasta? Vastaan kysymykseen blogipäivityksen seuraavalla sivulla.

 

Artikkelikuva: Roomalaiset keisarinpäät tuijottelevat New Yorkin Metropolitan-museossa.

Toinen kuva: Tarusankari Herkules pelaa pesäpalloa Pariisin Louvressa.