Kirjan ylösnousemus

Kirjan, kirjallisuuden ja romaanin kuolemasta on puhuttu pitkään. Keskustelu on vanha ja väsynyt, eikä sitä ole syytä toistaa tässä kovinkaan tarkasti.

Aluksi kirjan kuolemasta puhuivat akateemikot, mutta 2000-luvulla yhä enemmän myös toimittajat. Lehdissä ilmestyy aina silloin tällöin juttuja siitä, kuinka internet ja nopea viihde ajavat kirjallisuuden entistä ahtaammalle. Kvartaalitalouden pyörteissä kirjan elinkaari supistuu supistumistaan, kunnes elämää ei enää ole.

Hiljalleen lukijatkin havahtuvat omaan harvinaisuuteensa. He huomaavat olevansa niiden outojen joukossa, jotka yhä (ainakin toisinaan) voittavat älypuhelinten, kissavideoiden ja Netflixin houkutukset. On vaikeaa tarttua ajatustyötä vaativaan, hitaasti tajuntaan uppoavaan kirjaan, jos vaihtoehtona on nopeasti palkitseva Facebookin uutisvirta.

Uudet viestintävälineet eivät kuitenkaan ole kirjallisuudelle pelkkä uhka. Ne voivat myös tarjota uusia ulottuvuuksia tarinankerronnalle. Kuka sanoo, että kirjan pitäisi olla sivuja kansien välissä?

 

E-kirjojen ongelma

Suomessa e-kirjabisnes ei ole vielä lähtenyt lentoon samalla tavalla kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. On vaikea ennustaa, nousevatko e-kirjat painettujen kirjojen syrjäyttäjiksi. Painetussa sanassa on oma viehätyksensä: kirja on mukava ottaa käteen, paperi ei hohda ärsyttävää valoa, sivut kahisevat ja painomusteella on oma tuoksunsa.

Mielestäni e-kirjojen ongelma on, että ne kopioivat olemassa olevaa, painetuista kirjoista tuttua tarinankerronnan tapaa. Painettu romaani kertoo romaanin tarinan paremmin kuin e-romaani. Kirjojen kirjoittamisen ja tuottamisen tavat ovat muuttuneet ennenkin, ja aina myös tarinankerronta on uudistunut.Kirjoja

Ei taida olla sattumaa, että Raamatun, Iliaan ja Odysseian syntyvaiheet ajoittuvat vuosisadoille, joiden aikana aakkoskirjoitus levisi Välimeren alueella. Samoin ei liene sattumaa, että moderni romaani syntyi kirjapainotaidon yleistyessä.

Millaisia kehityskulkuja seuraa kertomusten siirtymisestä internetiin?

 

Viewing & reading

Tietokoneen tai puhelimen ruudulta lukeminen eroaa painetun tekstin lukemisesta. Verkkotekstien kohdalla tehdään usein ero viewing-lukemisen ja perinteisen reading-lukemisen välille. Viewing suuntautuu lyhyihin tekstipurskeisiin, hyperlinkkien yhdistämiin rihmastoihin ja muuttuviin verkkoympäristöihin. Reading edustaa erilaista ajattelutapaa, suoraviivaista matkaa kohti syvempää ymmärrystä. Molemmilla lukutavoilla on varmaankin paikkansa tulevaisuudessa.

Jotkin reading-lukemisen muodot tulevat kuitenkin heikkenemään. Samanlaisia, uudesta teknologiasta johtuvia muutoksia on nähty ennenkin. Kun aakkoskirjoitus syrjäytti nuolenpääkirjaimet, babylonialainen viisauskirjallisuus taantui ja osittain unohtui. Kirjapainotaito puolestaan merkitsi ritariromaanin syrjäytymistä vivahteikkaampien kertomusten tieltä.

 

Ylösnousemus

Espen Aarseth kirjoitti vuonna 1997 uraauurtavan opuksensa Cybertext: Perspectives on Ergodic Literature. Kirja luotaa kertomuksen mahdollisuuksia teknologian kehittyessä. Aarseth visioi 576 erilaista mediapositiota eli tekstityyppiä, joista perinteinen painettu kertomakirjallisuus kuuluu yhteen. Kaikki Aarsethin hahmottelemat kertomustyypit eivät ole vielä nykyteknologialla mahdollisia, mutta suuri osa on. Mahdollisuuksia kertomuksen kehittymiselle on siis vaikka millä mitalla.

Vaikka jotkin painettuun kirjaan liittyvät muodot saattavat kadota (ehkä kymmenen, ehkä sadan, ehkä vasta monen sadan vuoden päästä), kirja ei kuole lopullisesti. Kirja tuotteena muuttaa muotoaan, tarinankerronta jatkaa olemassaoloaan ja uudet kirjallisuuden muodot nousevat vanhojen tuhkasta.

 


 

Katso myös:

Niniven taistelu (verkkopienoisromaani)

Kybertekstin siniset meret (proseminaarityö)

 

Suomalaisia kirja-alan uudistajia:

Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti

Mahdollisen Kirjallisuuden Seura

 

30-vuotisajatuksia

Täytin viime viikolla 30 vuotta. Nyt on asiaankuuluvaa potea pientä ikäkriisiä. Tai ainakin pohtia, mihin kaikki ne vuodet menivät.

Fysiikasta ja matematiikasta kiinnostuneet kaverini muistavat usein mainita, että kuuluisat fyysikot ja matemaatikot tekevät suuret keksintönsä yllättävän nuorina. Kyseisten tieteiden kirkkaimmat tähdet syttyvät lähes poikkeuksetta ennen 30 vuoden ikää.

Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Albert Einstein. Hän julkaisi vuonna 1905 artikkelinsa valosähköisestä ilmiöstä, Brownin liikkeestä, erityisestä suhteellisuusteoriasta ja massan ja energian ekvivalenssista – kaikki 26 vuoden iässä. Einstein mullisti yhden nuoruusvuotensa aikana koko modernin fysiikan.

Daniel Kehlmannin romaani Maailman mittaajat kuvaa matemaatikko Carl Friedrich Gaussin elämänvaiheita. Lapsuudessaan Gauss nöyryyttää opettajiaan, keksii laskukaavoja, joista aikakauden oppineimmat tiedemiehet eivät osaa edes uneksia, ja ihmettelee miksi kaikki muut ajattelevat niin jähmeästi. Mutta nerokin alkaa 30 vuoden lähestyessä huomata, ettei järki enää juokse samalla tavalla kuin ennen.

Seuraavasta taulukosta näkyy, minkä ikäisinä kuuluisat fyysikot ja matemaatikot ovat tehneet merkittävimmät löytönsä:

10 merkittävää 1800–1900-luvuilla vaikuttanutta fyysikkoa ja matemaatikkoa

Taulukkoa tutkittaessa kannattaa ottaa huomioon pari seikkaa. Fanitan fysiikkaa ja matematiikkaa, mutta rehellisesti sanottuna ymmärrän niitä aika vähän. Siksi merkittävimpien löytöjen arvioimisessa saattaa olla pieniä hairahduksia.

Toisekseen valitsemani tieteilijät ovat John Nashia lukuun ottamatta kuolleet 1800–1900-luvuilla, jolloin kuoltiin keskimäärin nuorempina kuin nykyään. Länsimaissa syntymähetken elinajanodote heilui 1800-luvun ajan 40 vuoden hujakoilla ja kääntyi sitten 1900-luvulla nopeaan kasvuun.

Seuraava kaavio havainnollistaa kunkin tieteentekijän elämänvaiheita:

Fyysikot ja matemaatikot

Fysiikan ja matematiikan jättiläiset ovat kokeneet uransa huipun nuorina ja eläneet sen jälkeen suhteellisen pitkän elämän. Heidän kukoistuskautensa ajoittuu pääsääntöisesti 20 ja 30 ikävuoden väliin.

 

On mielenkiintoista verrata fyysikoiden ja matemaatikoiden saavutuksia kirjailijoiden uran etenemiseen. Seuraava taulukko kertoo, minkä ikäisiä arvostamani kaunokirjailijat ovat olleet uransa merkkipaaluja saavuttaessaan. Valitsin näiksi merkkipaaluiksi kunkin kirjailijan esikoisteoksen ja (oman arvioni mukaan) merkittävimmän teoksen.

10 merkittävää 1800–1900-luvuilla vaikuttanutta kirjailijaa

Keskimääräinen kirjailijasuuruus on saanut esikoisteoksensa julki hieman yli 30-vuotiaana ja julkaissut merkittävimmän teoksensa 40 ikävuoden jälkeen.

Vaihtelua löytyy enemmän kuin fyysikoiden ja matemaatikoiden kohdalla. Fjodor Dostojevski ja Ernest Hemingway saivat ensimmäiset kaunokirjalliset teoksensa valmiiksi 24-vuotiaina, Umberto Eco kaksi kertaa niin vanhana. Hemingway ehti kirjoittaa kirjoja 29 vuotta ennen merkittävimmän teoksen ilmestymistä; Emily Brontë julkaisi parhaan ja ainoan romaaninsa 29-vuotiaana.

Seuraavassa kaaviossa selvitetään kirjailijoiden elämänvaiheita:

Kirjailijat

Taas on hyvä huomata, että kyse on 1800- ja 1900-luvuilla eläneistä ihmisistä. Valitut esimerkkikirjailijat elivät keskimäärin lyhyemmän elämän kuin valitut fyysikot ja matemaatikot. Tämän vuoksi on mielekkäämpää verrata kirjailijoiden saavutuksia heidän omaan ikäänsä kuin nykypäivän elinajanodotteisiin tai fyysikoiden ja matemaatikoiden ikään.

Seuraavat kaaviot osoittavat, miten tieteentekijöiden ja kirjailijoiden elämät ovat keskimäärin jakautuneet. Prosentit tarkoittavat elämänvaiheen osuutta tieteilijän tai taiteilijan koko elämästä.

Elämänkaaret

Keskimääräisellä huippufyysikolla näyttäisi olevan suhteellisen vähän aikaa kehittää taitoaan, kun taas kirjailijan ura saattaa kestää pitkään ennen suurimpia saavutuksia. Pelkkä esikoisteoksen kypsyttely voi viedä runsaasti aikaa, jopa puolet elämästä tai enemmänkin.

Siinä missä esimerkkitieteilijä elää yli puolet elämästään urahuippunsa jälkeen, esimerkkikirjailijalla on siinä vaiheessa alle neljännes jäljellä.

Fysiikan ja matematiikan suuret keksinnöt näyttävät vaativan nuoren älyn säkenöintiä. Kirjojen kirjoittamisessa tarvitaan usein hitaampaa ajattelua, suurta tietomäärää monilta aloilta ja elämänkokemusta, jota tulee vain vuosien karttuessa. Siksi merkittävät kirjailijat ovat yltäneet suurimpiin saavutuksiinsa keskimäärin vanhempina kuin merkittävät fyysikot ja matemaatikot.

 

Taulukoiden ja kaavakuvien tuijottelu kertoo ehkä enemmän tilastojen kokoajasta kuin objektiivisesta todellisuudesta. Tilastot antavat kuitenkin toivoa siitä, että parhaat vaiheet ovat vasta tuloillaan. Olen julkaissut ensimmäiset romaanini melko nuorena, ja edessä on toivottavasti monia armorikkaita vuosia.

 

 

Kirjoittamisesta ja asteroideista

Varoitus: Tässä artikkelissa kirjoittaja eksyy hitaan ajattelun ja laumamielen kautta ulkoavaruuteen. Lukijan vastuulle jää löytää sieltä pois.

 

Veljeni ja kälyni antoivat minulle lahjaksi Daniel Kahnemanin kirjan Thinking, Fast and Slow. Kahnemanin mukaan ihmisen ajattelua hallitsee kaksi systeemiä, nopean ajattelun ohjaama systeemi 1 ja hitaampaan ajatteluun perustuva systeemi 2. Molemmille ajattelutavoille on paikkansa ja aikansa: nopeaa, yksinkertaistavaa ja yleistävää ajattelua tarvitaan pikaisiin päätöksiin (mitä teen ruoaksi, mitä reittiä kävelen kauppaan, väistänkö autoa joka ajaa minua päin), kun taas hidas, analysoiva ja järkevä ajattelu on tarpeellista, kun päätetään isommista asioista (vaikkapa asunnon hankkimisesta, työpaikan vastaanottamisesta tai oman olemassaolon perustelemisesta).

Itse olen hidas ajattelija, en nopea. Joudun puntaroimaan pieniäkin päätöksiä enkä osaa reagoida ympäristöön nopeasti. Ajattelun hitaus on harmillista aikana, joka vaatii säkenöivää nopeutta.

Parhaiten hitauden huomaa kanssakäynnissä ihmisten kanssa. Nopeasti etenevä keskustelu suuressa joukossa on minulle vaikeaa. Sanavalintani saattavat olla tahattoman jyrkkiä, vaikka ne olisi tarkoitettu itseironisiksi, ja monet luulevat minun olevan tosissani vaikken olisi. Kahdenkeskinen, hitaampi keskustelu tuntuu luontevammalta tavalta kommunikoida.

Kirjoittaminen on parhaimmillaan kahdenkeskistä keskustelua. Kirjoittaja puhuu tekstin kautta ja lukija vastaa tulkinnallaan. Toki puhumisen välitön palaute puuttuu kirjoittamisesta ja lukemisesta. Niin puhe kuin kirjoitus ovat vajavaisia keinoja saada kosketuspintaa kahden ihmisen välille. Mutta siihen asti että Neuralink tai Alphabet keksii laumamielen, täytyy tyytyä nykyisiin kommunikaatioteknologioihin: tekstiin, puheeseen ja keholliseen viestintään.

Tekstien välittäminen, niiden tuottaminen ja lukeminen on ehkä lähimpänä laumamieltä, koko ihmiskunnan jakamaa todellisuutta. Tekstejä on kirjoitettu viidentuhannen vuoden ajan, ja ne ovat usein säilyneet tuhansia vuosia. Kirjoittajat ovat aina nousseet aiempien kirjoittajien olkapäille, jokainen teos nojaa kirjalliseen perinteeseen ja jokainen kirjoitettu ajatus perustuu aiempiin ajatuksiin. Tekstien lajit ovat kehittyneet uusiin, joskus yllättäviinkin suuntiin, sopeutuneet ympäristöönsä ja jalostuneet miljoonien kirjoittajien joukkoälyn myllyssä.

eso0718a

Kirjoittaja voi kuvitella olevansa asteroidi, kivenkappale avaruuden tyhjiössä. Hän ei itsessään ole kovin merkittävä: hänellä ei yksinään ole päämäärää, hän ei loista omaa valoa, hän vain leijuu muiden asteroidien joukossa. Mutta joskus tyhjyydessä harhaileva kivenpala löytää planeetan ja alkaa kiertää sitä. Merkityksettömästä kivestä tulee kuu, joka heijastaa auringon valoa emäplaneetalleen.

Kirjoittaja istuu hiljaa joukossa ja kuuntelee muita. Kun hän on kuullut tarpeeksi, hän rakentaa viestinsä ja välittää sen eteenpäin. Kirjoittaminen on ennen kaikkea välittämistä; kirjoittajan täytyy välittää sekä lukijalle että lukijasta, sekä tekstiä että tekstistä. Hän ei välitä eteenpäin omaa vaan yhteistä, eikä hän ole luoja vaan kanavoija. Hänen ideansa eivät tule omista aivoista vaan jostain hermoverkkojen tuolta puolen, jaetusta todellisuudesta.

Kertomuksen idea on kirjoittajan päässä aluksi suurenmoinen, ahaa-elämys joka vaatii päästä julki. Mutta mitä pidemmälle ideaa kirjoittaa auki, sitä vähemmän se muistuttaa itseään, eikä se koskaan toteudu sellaisena kuin sen haluaisi toteutuvan. Teksti ei näytä edes kirjoittajan omissa silmissä siltä miltä sen pitäisi. Silti täytyy yrittää olla uskollinen idealle, tuoda se julki mahdollisimman totena, vaikka totuus katoaa sana sanalta.

Palaan siihen, mistä kertomukset tulevat, vielä myöhemmin tässä blogissa.

 

Artikkelikuva on Daniel Kahnemanin teoksen Thinking, Fast and Slow kannesta.

Asteroidin kuva on ESO:n arkistosta, alkuperäinen kuva löytyy täältä: http://www.eso.org/public/images/eso0718a/