Harmegiddon matka kirjaksi

Aiemmassa blogipäivityksessä kerroin, kuinka ensimmäinen romaanini Assurin kehrä päätyi kirjaksi. Olen kuullut ja lukenut, että monet kirjailijanalut purkavat esikoisteokseen koko sielunsa. Itse hieman himmailin ja säästin parhaat palat mahdollisiin jatko-osiin.

Jälkikäteen ratkaisuni vähän harmittaa. Esikoinen on se kirja, joka saa huomiota kuin itsestään. Myöhempiä teoksia on vaikeampi saada esille samalla tavalla. Mutta tämän opin vasta myöhemmin.

Media oli kiinnostunut Assurin kehrästä jo ennen sen ilmestymistä. Romaani nostettiin esiin sanomalehtien lukusuosituksissa ja sain kutsuja haastatteluihin ja kirjatapahtumiin. Toimittajille lähetetty ennakkokappale teki tehtävänsä.

Minut kutsuttiin Keskisuomalainen-lehden haastatteluun tammikuun kovimpien pakkasten aikaan. Lähdin haastatteluun hyvissä ajoin kotoani polkupyörällä, mutta jäätynyt pyörä hajosi aivan alkumatkasta. Jouduin juoksemaan lehtitalolle ja saavuin perille hengästyneenä. Kuvaaja räpsi saman tien kuvat hikisestä, vaaleanpunaisesta naamastani. Varsinainen haastattelu meni kuitenkin ihan mallikkaasti ja sain ensimmäisen kosketukseni meedian edustajiin.

Assurin kehrän ilmestymisen jälkeen sain esiintyä erilaisissa kirjatapahtumissa, myyntitilaisuuksissa, kirjamessuilla ja lehti- ja televisiohaastatteluissa. Kirja-arvioita tuli kohtalaisen runsaasti niin sanomalehtiin kuin blogeihin. Moni innokas lukija arvioi Assurin kehrää Suuren suomalaisen kirjakerhon jäsenpaneelissa ja pätkä kirjasta luettiin Yleisradion päivän mietelauseena.

 

Aloin elätellä ajatusta, että ehkä sitä voisi jatkoakin kirjoittaa. Tapasimme kustannustoimittajan kanssa ja luonnostelimme yhdessä seuraavan romaanin aihiota. Romaanista tulisi itsenäisempi kuin aiemmin olin ajatellut, niin ettei sen lukeminen vaatisi Assurin kehrän lukemista. Oli mukavaa suunnitella tekstiä, kun ammattiapua tuli alusta lähtien.

Harmegiddo sai nimensä jo ideoimisen alkumetreillä. Nimi juontuu heprean kielestä ja merkitsee Megiddon vuorta, joka on yksi romaanin tapahtumapaikoista. Samalla se viittaa Raamatussa mainittuun Harmageddonin taisteluun, hyvän ja pahan viimeiseen suureen yhteenottoon maailman lopussa.

Suunnittelua seurasi taustatutkimusvaihe. Perehdyin kirjojen kautta muinaisen Jerusalemin elämään, aramealaiseen kulttuuriin ja Urartun vuorimaisemiin. Kävin British Museumissa eläytymässä Assyrian veistosten ja reliefien kuvaamaan maailmaan. Tein muistiinpanoja, otin valokuvia ja kehitin tarinaa yhä pidemmälle ja syvemmälle.

Yhdistelmäkuva.jpg

Kun kertomuksen ääriviivat oli hahmoteltu ja taustat selvitetty, ryhdyin kirjoittamaan. Kasasin raakakäsikirjoitusta vuoden verran, keväästä 2015 kevääseen 2016. Sen jälkeen aloin editoida käsikirjoitusta yhdessä kustannustoimittajan kanssa.

Raakakäsikirjoitus oli raaka sanan molemmissa merkityksissä. Väkivaltaisimpia kohtauksia piti silotella, koska assyrialaisen kulttuurin synkimmät piirteet olisivat liian absurdeja nykylukijalle. Henkilöhahmojen taustoja täytyi tuoda selkeämmin esiin, jotta ne eivät jäisi lukijan arvailujen varaan, ja kerronnan aukkoja oli tiivistettävä. Vähä vähältä epäpuhtaudet saatiin hiottua pois Harmegiddosta.

Valmis kirja ilmestyi helmikuussa 2017. Se oli monin tavoin parempi kuin edeltäjänsä, kypsempi, yhtenäisempi ja kieleltään rikkaampi. Tuntui, että olin saanut sanottua lähestulkoon sen mitä yritinkin.

 

Valitettavasti Harmegiddo on jäänyt mediassa vähälle huomiolle. Vain muutamassa maakuntalehdessä on ilmestynyt kirja-arvio ja blogosfäärissäkin on ollut hiljaista. Helsingin Sanomien arvio Assurin kehrästä oli kiittävä; tällä kertaa Hesarilta tuskin edes tulee arviota.

Huvenneen mediahuomion ongelma ei rajoitu vain Harmegiddoon. Kirjakritiikit ovat katoava taiteenlaji. Lehtien kulttuuritoimituksissa kiristetään vyötä, ja kirjan lukeminen ja arvioiminen vievät toimittajalta suhteellisen paljon aikaa.

Saan ensi vuoden keväällä rojaltitilitysten yhteydessä tietää, millainen Harmegiddon myynti on ollut. Todennäköisesti sitä myydään vähemmän kuin Assurin kehrää, vaikka se on romaanina korkealaatuisempi. Onneksi en kirjoita euronkuvat silmissäni.

Kävipä Harmegiddon kanssa niin tai näin, aion joka tapauksessa jatkaa kirjoittamista. Seuraavat kirjaideat kamppailevat aivoissani siitä, minkä niistä ehdin toteuttaa.

 

 

Harmegiddo on ilmestynyt

Tänään on hyvä päivä, monella tavalla. Yksi päivän kohokohdista oli, kun postiljooni toi pahvilaatikon ovelle. Avasin laatikon ja löysin sen sisältä 20 uunituoretta kirjaa, Harmegiddon kirjailijakappaleet. Jännittävää!

En ole vielä avannut kirjaa, lähinnä fiilistellyt miltä se tuntuu esineenä kädessä. Painaa mukavasti muttei liikaa, kansikuva on tyylikäs, samoin kannen asettelu, kansipaperi tuntuu karhealta kädessä. Eiköhän sisältökin ole kohdillaan.

Oma tunnetila on ehkä jollain tapaa vielä hienompi kuin esikoisteoksen kohdalla. Toinen romaani kertoo, ettei ensimmäinen ollut mikään onnenkantamoinen. Tai ainakin niin voin itselleni uskotella.

Ulkona sataa lunta ja on kaunista. Tänään on oikein hyvä päivä.

Harmegiddokirja.jpg