Kevään reissuja: Budapest, Berliini ja Portugali

Tänä keväänä on tullut matkusteltua koko vuoden edestä. Ensin eksyin yllätyksekseni Roomaan maaliskuussa. Ehdin tuskin kotiutua Roomasta, kun tie kutsui taas.

Toverini Paksu oli lupautunut viemään minut ulkomaille häälahjana vaimolleni. Suuntasimme Budapestiin, missä kirsikka kukki ja aurinko paahtoi. Vietimme pari päivää kulkemalla ravintolasta ravintolaan, syömällä, juomalla ja ihailemalla Tonavan maisemia. Budapestissä oli sen verran tunnelmallisia ravintolaterasseja, että iho ehti kärähtää niillä istuessa. Tapasimme yhtenä iltana opiskelukaverini Empsun kavereineen ja he esittelivät hieman kaupungin yötä. Kaiken kaikkiaan matka oli sopivan tiivis, seura erinomaista ja Budapest oikein kaunis.

Budapest

Seuraavaksi oli vuorossa vajaan viikon trippi Berliiniin toverieni Miksun, Aksun, Allun ja Ellun kanssa. Kaupungin kulttuuri- ja urheilutarjonta ja vaiheikas historia tulivat tutuiksi niin päivällä kuin yöllä. Pyörimme idässä ja lännessä, käväisimme Potsdamissa ja vietimme runsaasti aikaa Tiergartenin puistossa.

Berliinin näyttävin paikka oli mahtavan kokoinen Pergamon-museo. Sinne on rakennettu jäljennös Babylonin Ištar-portista ja Babyloniin johtavasta Juhlakulkuekadusta. Tosin jäljennös on vain kalpea aavistus siitä millainen Ištar-portti todellisuudessa oli, sillä aidon kokoinen rekonstruktio ei olisi mahtunut edes Pergamon-museoon. Fiilis, kun näin portin kupeisiin maalatut lohikäärmeet ja Juhlakulkuekadun leijonat, oli miltei herkistynyt. Ammensin museosta kahmalokaupalla tietoa ja tunnelmaa seuraavaa romaania varten.

Ishtar-portti

Toukokuun lopulla lähdimme vaimon kanssa Portugaliin. Parin viikon lomaretkeen kuului vaeltelua Atlantin rannikkoa pitkin, lököilyä Algarven rannoilla ja lopuksi hieman kaupunkilomailua Lissabonissa.

Portugalissa suurimman vaikutuksen tekivät Atlantin rantojen jylhät maisemat. Kalliojyrkänteet kohosivat suoraan merestä, aallot iskivät niitä vasten ja taivas oli suunnattoman avara. Meri oli kuluttanut kalliota niin, että valtavat kivilohkareet olivat irronneet jyrkänteistä ja vyöryneet rantaveteen. Kaikkialla oli hiekkaa, niin alhaalla rannoilla, ylhäällä kallioilla kuin sisämaan pienillä poluilla.

Aallot

Voin suositella Budapestiä, Berliiniä ja Portugalia kaikille matkustavaisille. Budapest sopii hyvin viikonloppukohteeksi, Berliini vaatinee jo muutaman päivän enemmän. Portugalissa näkemisen arvoisia ovat erityisesti rannikon maisemat ja Lissabon.

Saas nähdä, mihin suuntaan matkakompassi seuraavaksi osoittaa!

Advertisement